Tekstit

Työssäoppimassa 2

Kuva
Minulla oli onni päästä työssäoppimaan pieneen Oululaiseen maaliliikkeeseen nimeltä Tuunauskauppa. Liikkeestä saa hankittua tarvikkeita tuunaukseen kuten esimerkiksi maaleja, vetimiä, puu- ja metallikoristeita, sabluunoja jne. Maali jota he myyvät on kanadalainen Fusion Mineral paint, joka on helppokäyttöinen ammattilaistason maali. He tekevät tuunattuja esineitä ja huonekaluja niin asiakastöinä kuin myyntiin ja tämä oli minun inspiroiva tehtäväni, tuunata!  Ensimmäinen työni oli tuunata kaunis Jugend -liinavaatekaappi. En muistanut ottaa ennen-kuvaa mutta tässä muutama kuva työvaiheista. Kaapin tausta käsiteltiin myös jotta se on kaunis katsoa joka puolelta. Ja tässä valmiina :) Minullahan on huonekalurestauroijan koulutus ja myös puusepän opintoja, joten itse maalaaminen ja huonekalujen käsittely ei sinänsä ole mitään uutta, mutta on ollut kiva huomata, että taito on edelleen tallella, vaikka en olekaan tehny...

Työssäoppimassa: yhteenveto

Kuva
Työssäoppimisjakso lähenee loppuaan ja on aika pohtia mitä jäi käteen. Ensinnäkin minut otettiin erittäin hyvin vastaan ja koin kuuluvani porukkaan. Sain aina vastauksen kysymykseen ja työtehtävät selitettiin tarvittaessa hyvin. Koskaan ei tarvinnut jännittää töihin tuloa tai muutenkaan tyhmiä kysyessä.  Toki minulla on jo takana työelämää useissa eri työpaikoissa ja -yhteisöissä ja tulen hyvin toimeen kaikkien kanssa. Asiakapalvelutilanteissa en myöskään kokenut mitään negatiivista ja asiakkaat aina arvostivat palveluani vaikka selitin että olen harjoittelija. Opin että työ rautakaupassa on monipuolista, on paljon tuotteita mistä pitää tietää. Tuotetietämykseni laajentui suuresti ja vielä jäi hyvin paljon opittavaa tulevaan.  Kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen kokemus! Kiitos kaikille!

Työssäoppimassa

Kuva
Valitsin ammatilliseksi 15opsin valinnaiseksi Asiakaspalvelun ja myyntityön toteuttamisen.  Halusin erityisesti rautakauppaan oppimaan sisustusremontointiin ja - rakentamiseen liittyvistä tuotteista ja tarvikkeista. Sain mahdollisuuden siihen Äimäraution K-raudassa ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Ensimmäisenä työssäoppimispäivänä myymäläpäälikkö Kari toivotti minut ja toisen harjoittelijan tervetulleeksi, saimme kulkulätkän ja pukukaapin avaimen ja meille esiteltiin lounashuone, pukuhuoneet ja myymälä sekä meidät esiteltiin työntekijöille.  Minä olen pääasiassa sisustusosastolla mihin kuuluu esimerkiksi valaisimet, matot, tapetit, maalit, lattiamateriaalit jne. eli ei mikään pieni osasto. Myymälässä on nyt meneillään remontti ja olenkin saanut siirtää tuotteita paikasta toiseen, suunnitella esim. verhohyllyn esillepanon, tulostaa uusia hintalappuja jne. Olen laittanut esille esimerkiksi joulukukkia, pärekoreja, muovisen joulukuusen ja hyllyttänyt pa...

Laminaatin asennus

Kuva
Alusta, jolle laminaatti asennetaan tulee olla kiinteä, sileä, suora ja puhdas kaikesta irtoroskasta. Puhdistuksen jälkeen alueelle levitetään askeläänieriste. Se tarjoaa suojaa kosteudelta sekä tasaa alustaa, jonka päälle lattia asennetaan. Se myös parantaa koko lattian äänenvaimennusta. Tästä on hyötyä erityisesti kerrostaloissa ja julkisissa tiloissa, joissa lattian ääntä vaimentavat ominaisuudet ovat tarpeellisia. Laminaatin leikkaaminen onnistuu käsisahalla, mutta laminaattileikkuri helpottaa sekä nopeuttaa työtä huomattavasti. Se katkaisee laudan kevyesti eikä aiheuta leikkuupurua kuten saha. Tarvitaan myös asennuskiilat, mitta, suorakulma ja lyijykynä.  Laminaatin asennus aloitetaan huonetilan vasemmasta kulmasta. Urospontti tulee seinään päin. Lautojen ja seinän ja kaikkien muidenkin kiinteiden esteiden väliin jätetään noin 10–15 millin liikuntavara. Se varmistetaan kiiloilla. Seuraava lauta asennetaan ensimmäisen perään. Rivin viimeinen lauta katk...

Levytystä

Kuva
Keväällä pääsimme tekemään Taitajat-kisoihin osallistuville maalariopiskelijoille "huoneet" kilpailua varten. Aloitimme purkamalla jo olemassa olevat loossit runkoon asti.  Sitten mitottiin ja tehtiin lisää koolauksia seiniin kiinnitettävien Gyproc-levyjen pohjaksi. Koolauksella tarkoitetaan seinän, katon tai lattian alustaa mihin pintarakenne eli meidän tapauksessa Gyproc-levyt kiinnitetään. Tyypillisesti koolaus on harva runkoon määrämittaan kiinnitetty puulaudoitus.  Seuraavaksi mitattiin ja leikattiin Gyproc-levyt juuri oikean kokoisiksi. Ihan rullamitalla mitataan ja linjaimen sekä katkoteräveitsen avulla leikataan levyn toisen puolen ohut pahvikerros. Sen jälkeen levyn katkaisukohtaa pidetään työtason reunalla ja painetaan alaspäin. Levy napsahtaa poikki juuri siitä, mistä pitääkin. Katkoteräveitsellä on helppo leikata pahvi levyn toiselta puolelta. Näin levystä saatiin juuri halutunkokoinen pala.   Leikattu reuna...

Seinien remppaa

Kuva
Suurin osa huoneiston seinistä käsiteltiin maalariopiskelijoiden toimesta mutta jäi meillekin muutama seinä harjoiteltavaksi. Pohjalta aloitettiin eli seinän tasoituksesta. Tasoitteena käytettiin Teknospro Maxia joka on käyttövalmis harmaa vesiohenteinen ruiskutasoite, me levitettiin sitä lastoilla ja liipoilla. (Kokeiltiin ruiskuakin) Tässä levitysvälineet. Kun tasoite oli kuivunut se hiottiin käyttäen hiomapaperia (karkeus 100) ja apuna jatkovarsihiomalossia, johon hiomapaperi asetettiin. Ja seuraavaksi pohjamaalausta. Pohjamaalina käytettiin Teknoksen Ekora 3:a joka on vesiohenteinen akrylaattidispersiomaali. Seinien maalaus aloitettiin rajauksella, tässä nurkkaa käsitellään siveltimellä. Jonka jälkeen käytettiin huopatelaa. Listojen ja ovenkarmien vierestä rajattiin myös ensin siveltimellä. Ja huopatelalla. Tässä seinää rajattuna. Samoin tässä. Seuraavaksi otettiin vähän järeämpi tela jatkovarrella käyttöön.  Tässä näette oikean telan asennon ja kulkusuunnan eli oikealta vasemm...

Ovien maalaus

Kuva
Kun ovista oli saatu maalit poistettua, ne hiottiin käyttäen tasohiomakonetta, nauhahiomakonetta, hiomatyynyjä ja verkkohiomanauhoja (karkeus 60-80) ja asennettiin paikoilleen. Niin kaunis! Ennen pohjamaalausta pinta pyyhitään hyvin pölyistä. Pohjamaalaus ovissa aloitettiin "peileistä" eli nuo syvennykset ovissa. Sen jälkeen peilien väliset vaakatasot ja lopuksi pystysuuntaan reunat.  Pohjamaalina käytettiin Tikkurilan Otex Akva tartuntapohjamaalia. Välineinä käytettiin siveltimiä (50mm ja 100mm) ja huopatelaa. kapeammalla siveltimellä maalattiin peilien reunat ja leveämmällä isommat alat. Lopuksi tasoitettiin huopatelalla jotta saatiin tasainen lopputulos. Osassa ovia oli kauniit vanhat kuviolasiset ikkunat. Maalaus aloitettiin rajaamalla ikkunanpielet 50mm leveällä siveltimellä. Ei kannata maalata lasia, on meinaan tuskainen homma rapsuttaa ne puhtaaksi kuvio kerrallaan =D Ensimmäisen pohjamaalauksen jälkeen tehtiin  siloitus käyttäen japanlastaa ja Teknoksen Silora A:ta, v...